top of page

Anne

KM, Väitöskirjatutkija, Johtaja, Kouluttaja, RMP-motivaatiovalmentaja, Voimavarakeskeinen työnohjaaja STOry, Työyhteisösovittelijavalmentaja

Mikä on tärkeintä työssäsi?

”Tärkeimmät arvoni ovat myötätunto ja harmonia sekä eettisyys ja ammatillisuus. Dialogiset työtavat mahdollistavat aidon kohtaamisen. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Minulle on tärkeää kohdata toinen toisemme humaanilla tavalla, mutta kuitenkin puhuen suoraan sydämestä. Suomen kieli on tärkein kotini, sillä olen kolmannen kulttuurin lapsi. Olen syntynyt Ruotsissa ja asuin lapsena Japanissa, joten myös japanin kieli on minulle rakas. Pidän metaforista, sillä niiden avulla voi asioita tarkastella eri näkökulmista. Olen kiinnostunut ihmismielestä ja vuorovaikutuksen kehittämisestä. Siksi narratiiviset työtavat ovat minulle luontaisia."

Kuinka voisimme johtajina toimia paremmin? 

”Johtaja, joka tuntee motiivinsa, osaa myös arvostaa itseään ja luottaa näin mahdollisuuksiinsa. Tällöin hän myös malttaa kuunnella aktiivisesti ja pysähtyä olemaan läsnä. Uskon, että tärkeintä on myötätuntoinen elämänasenne ja dialogiset työtavat sekä näkökulman vaihtamisen taito. Olennaista aktiivisessa kuuntelussa on oman sisäisen äänen erottaminen toisen henkilön tuottamasta puheesta. Kun johtajalla on käytössä toimivat vuorovaikutuksen työkalut, mikä vain voi olla mahdollista!"

004__0100653.jpg

Mikä sai sinut opiskelemaan työnohjaajaksi?

"Työnohjaajaksi kouluttauduin johdon työnohjaaja, KT Veijo Nivalan innoittamana. Veijon tapa toimia on esikuvana omalle työnohjaajuudelle: haluan kohdata inhimillisesti, puhua suoraan ja oivalluttavasti kytkeytyen sekä olla läsnä sydän lämpimänä ja elävänä, ja kuunnella tarkkaavaisin korvin sekä katsella maailmaa myötätuntoisin silmin.”

Mitä kintsugi sinulle merkitsee?

”Kintsugi on japania ja sillä tarkoitetaan antiikkista tekniikkaa korjata kullan ja hartsin yhdistelmällä särkyneitä saviastioita. Kintsugilla olen itsekin korjannut rikki menneitä esineitä ja niistä on tullut kauniita sekä entistä arvokkaampia.

 

Kintsugi on minulle metafora siitä, että elämä on kallisarvoista ja ainutkertaista. Jokainen kintsugilla koottu on uniikki ja sillä on oma tarinansa. Kintsugi opettaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä eikä rikki mennyttä tarvitse surra. Kintsugissa kootaan palaset yhteen kullalla. Syntyy jotakin ainutlaatuista ja kaunista: kulta korostaa säröjä ja halkeamia. On lohdullista, että vaikka jokin pala puuttuisi kokonaan, se voidaan korvata toisella sirpaleella tai kokonaan kullalla. Joskus korjaaminen vaatii todella paljon työtä, vaivannäköä ja kärsivällisyyttä. Keskeneräisyys, epätäydellisyys ja jatkuva muutos kuuluvat elämään. Olemme kaikki uniikkeja!

 

Kun kohtaamme toisemme myötätuntoisesti kuunnellen, olemme kintsugin äärellä.”

001__0100678.jpg
Flower Blossoms

Pitääkö työnohjaajan olla guru vai ummikko? Mitä kaikkea se voi merkitä, jos työnohjaaja ei tunne sitä substanssia, jossa asiakas työskentelee?

 

"Ajatukseni on, ettei tarvitse olla sen enempää guru kuin ummikkokaan; ei siitä tosin haittaakaan ole, jos ei tunne asiakkaan ammattisubstanssia lainkaan, pikemminkin se on etu! Se voi auttaa esittämään oivalluttavia kysymyksiä ja näin auttaa asiakasta löytämään työlleen uusia merkityksiä."

bottom of page